Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2013

Batman: Pöllöjen hovi

Julkaistu 25 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Batman: Pöllöjen hovi
Käsikirjoitus: Scott Snyder
Taide: Greg Capullo, Jonathan Glapion, FCO (värit)
Suomennos: Petri Silas
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-693-4

Pari vuotta sitten DC Comics teki jälleen sen minkä parhaiten osaa, eli sääti sisäistä todellisuuttaan. Yhtä radikaalista vedosta ei ollut kysymys kuin vuoden 1985 Crisis of Infinite Earthsin tapauksessa, jolloin koko siihenastinen historia nollattiin ja kirjoitettiin uudelleen, mutta syntyhistorioita sormeiltiin nytkin tarpeen mukaan. Lisäksi kaikki vanhat lehdet loptettiin ja tilalle tuotiin 52 uutta sarjaa, joista jokainen alkoi numerosta 1. Niin päättyi jo 30-luvulta peräisin olevien Action Comicsin ja Detective Comicsin kunniakas numerointi.

Tällaisen pehmeän rebootin hyöty on siinä, että epämukavan monimutkaisia menneitä juonikuvioita voidaan yksinkertaistaa, tai jopa unohtaa kokonaan, vailla tarvetta määritellä aivan kaikkea uudelleen. Samalla avautuu takaportti tunkea mukaan aivan mitä elementtäjä käsikirjoittajat tahtovatkaan ilman, että se rikkoo jatkumoa vastaan, koska jatkumoahan vasta muodostetaan uudelleen. Näin ollen on täysin uskottavaa, että huhun mukaan salaperäinen Pöllöjen hovi olisi hallinnut Gotham Cityä parin sadan vuoden ajan ottamatta silti yhteen Batmanin kanssa.

”Haluaisitteko ostaa halvan miniatyyrivalomiekan?”

Mitä Batmaniin tulee, hän on kovasti vakuuttunut siitä, että mitään Pöllöjen hovia ei ole olemassakaan, ja on myönnettävä, että aluksi todisteet sellaisen olemassaolon puolesta ovat aika hatarat. Lastenloruja kun harvemmin on syytä pitää puolueettomana ja luotettavana tietolähteenä (poikkeuksiakin on, kysykää vaikka Freddy Kruegerilta). Joka tapauksessa joku pomppii pöllöhaarniskassa pitkin kaupunkia tappaen ja räjäytellen aivan miten tahtoo. Sellaista peliä ei Lepis siedä.

Alussa tarina tempaa mukaansa. Bruce Waynella on suunnitelma Gothamin varalta ja se pitää sisällään paljon koreita, futuristisia rakennuksia. Häntä komppaa mies, joka halajaa Gothamin pormestariksi, joten kumpikin joutuu tulilinjalle tiettyjen tahojen halutessa säilyttää kaupunki sellaisena kuin se on. Tarinan tiimellyksessä kurkkaillaan Waynen suvun menneisyyteen, kaikki futaa kuin Strömsin saarella ja kerronta on kiivasta, mutta sitten Batman painuu maan alle.

Seuraa viikon mittainen trippi, kun huumattu ja riutuva viittaritari koluaa ympäri monimutkaista labyrinttia, josta löytyy muun muassa marmorista rakennettu Gothamin pienoismalli, murhattujen merkkihenkilöiden potretteja, valkeaan huoneeseen sijoitettuja ruumisarkkuja ja jättimäinen pöllö itkemässä suihkulähteeseen. Tällaiset käänteet voivat olla kiinnostavia, jos harhakuvien kiusaamasta sankarista tai häntä piinaavista voimista paljastetaan jotain uutta, jotain kiehtovaa. Jotain sellaista, mitä hahmon on kohdattava ymmärtääkseen itseään paremmin tai voittaakseen jonkin sisäisen kamppailunsa.

On ehkä paljon pyydetty, että Batmanin ytimestä löytyisi jotain uutta seitsemän vuosikymmenen jälkeen, eikä sieltä oikein löydykään. Senhän me jo tiesimmekin, että Bruce Wayne on kova kaveri. Niin kova että, Chuck Norris ei uskalla lukea Detective Comicsia iltakuuden jälkeen. Jos ratkaisu ongelmaan on lopulta vain purra hammasta, koko koettelemuksen merkitys hämärtyy.

Etenkin kuvien väritys on sekä kaunista että tunnelmallista katseltavaa. Kuvitystyylin muutos on valtaisaa, jos samaan aikaan vilkuilee näköispainosta 30 vuotta vanhoista Hämähäkkimies-lehdistä. Väripaletti ohjaa lukijan fiilistä yhtenä tärkeänä osana kerrontaa.

elokuvasta Godzilla vs. Bat-Godzilla

Ai niin. Luin kirjaa Elseworlds-tarinana, jatkumosta irrallisena iloitteluna. Kun tarina ei loppunutkaan ja viimeisellä sivulla räjäytettiin auki eräskin kuvainnollinen Pandoran lipas, olin sekä äimän käkenä että täpinöissäni. Jatkoa on luvassa syksyllä.

Pöllöjen hovi tarjoaa kiinnostavan katsauksen nykyhetken Gothamin todellisuuteen. Psykologisena jännärinä se ei pärjää yhtä vahvasti. Tuomio on kuitenkin positiivinen ja toivon tämän merkitsevän Batmanin edesottamusten tiivistä seuraamista myös pöllöjen huhuilujen joskus vaiettua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Batman, DC Comics, Egmont, Greg Capullo, Jonathan Glapion, Scott Snyder, The New 52

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat

Julkaistu 24 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat
Miha Rinne
Lehmäoja, 2010
ISBN: 978-952-67409-1-1

Olipa kerran peliprojekti, jota varten painettiin paljon duunia, mutta joka ei lopulta koskaan päätynyt kauppojen hyllyille asti. Jäljelle jäi liuta kodittomia hahmoja, ja rikas maailma, jossa he voisivat asua, jos se vain muuttuisi todeksi. Näin syntyi Miha Rinteen Lopunperä-sarjakuva.

Keskeiset hahmot ovat kaksi tiedemiestä ja heidän tyttärensä. Tiedemiehet ovat peräisin Maasta ja tyttö taas on rakennettu huomattavaa rahapalkkiota silmällä pitäen, joten perheidyllissä on havaittavissa särö tai kaksi. Vaan mikäpä perhe olisi täydellinen?

Basil on miehistä se kiltimpi ja huomaavaisempi, eikä Elvinkään paha ole, onpahan vain lyhytpinnainen ja takakireä. Lili taas on pikkutyttö, jolle maailma on vielä uusi, onhan hän peräisin laboratorion työpenkistä eikä ole koskaan käynyt edes planeetan pääkaupungissa, joka osoittautuu olevan todellinen metropoli. Siellä asuvat linnut, ihmiset, liskot ja kalat kohtalaisessa sovussa, kukin poppoo omissa kortteleissaan, ja hekin muodostavat vain murto-osan planeetan asujaimistosta. Muita riemastuttavia tuttavuuksia ovat muunmuassa lohikäärmeet, aaveet, henget, jos jonkin sortin pöppiäiset ja aggressiivisesti muriseva puuro. Maailma todella vaikuttaa rikkauksineen siltä, että sitä ei ole polkaistu kasaan yhdessä yössä jonkin juonen taustapahviksi, vaan on kehitelty rakkaudella ja ajan kanssa.

Tarinan teemat ja piirrostyyli sopivat loistavasti myös lapsille. Jätin kotona tämän ykkösalbumin lojumaan pöydälle ja varsin pian jälkikasvu kävi kysymässä, oliko kolmosalbumin jälkeen ilmestynyt enää lisää Lopunperää. Jouduin kertomaan, että viimeiset kaksi albumia olivat vasta tekeillä. Fiilikseltään Lopunperä on hyvin eurooppalainen ja kutkuttelee samoja tuntoja kuin Non-Stopin reipashenkisemmät seikkailusarjat. Minun kohdallani tämä tämmöinen on aina myyntivaltti.

Ensimmäinen albumi lähinnä esittelee maailmaa ja tarjoaa hahmoille perusluonteenpiirteitä, joiden kautta heidän toimiaan tulee ymmärtää. Kehitystäkin toisaalta tapahtuu, kaikki ei ole enää lopussa samoin kuin alussa. Lili päätyy pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan, tai oikeastaan kuolemattomuuttaan, mikä eroaa kovasti lopunperäläisten elosyklistä.

Lopunperän tarinat on kiinnostava avaus, mutta enemmänkin petaa tulevia kuin lähtee juoksuttamaan tarinaa mihinkään. Tämä ei kuitenkaan kyrsinyt, koska tarinakaarella on tietty, harkittu pituutensa eikä se tule venymään albumitolkulla kenenkään oikkujen mukaan.

Kirjan lopusta löytyy parin aukeaman Lopunperä-historiikki alkaen varhaisista pelisuunnitelmista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Lopunperä, Miha Rinne

Historia-atlas – Toisenlainen 1900-luku

Julkaistu 23 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Historia-atlas – Toisenlainen 1900-luku
Suomenkielinen toimitus: Mika Rönkkö
Into, 2011
ISBN: 978-952-264-061-1

Historia-atlas muistuttaa lukijaa Eric Hobsbawmin sanoista: ”Muisti ei ole tallentava mekanismi vaan valintoja tekevä mekanismi.” Se, mitä menneestä vuosisadasta tänään löytyy historiankirjoista, voi näyttää kovasti eriltä kuin kolme vuosikymmentä aiemmin, tai myöhemmin.

Historiallista revisionismia tapahtuu paitsi niinkin epäilyttävissä paikoissa kuin menneiden aikojen Neuvostoliitto, Kiina ja muut epämääräiset diktatuurit, myös demokraattisiksi ja vapaiksi nimetyissä maissa. Texasissa halutaan unohtaa mustien kansalaisoikeustaistelut, Japanissa taas keisarikunnan Koreassa harjoittama sotilaallinen pakkoprostituutio. Enkä malta olla ounastelematta, että Suomessakin tietyt sanamuodot olisivat toisia suotavampia puhuttaessa oman maamme vähemmän kunniakkaista hetkistä.

Kirjaan on koottu liki sata sivua karttoja ja diagrammeja selkein selostuksin, joiden koostamiseen on osallistunut 40 tutkijaa. Historia-atlas – Toisenlainen 1900-luku kertoo sellaisista asioista, joista tällä hetkellä ei ole mahdottoman muodikasta puhua, kuten vaikkapa armenialaisten kansanmurhasta.

Sisältö on jaettu neljään osaan värien mukaan, jos hulluus on myös väri. Hullut vuodet kattaa ajan 1920-luvun puoliväliin, mustat vuodet lamasta toisen maailmansodan loppuun, punaiset vuodet kylmän sodan kauden ja harmaat vuodet vuosisadan viimeiset vuodet. Tiesittekö muuten, että Indokiinassa käytiin vuosisadan pisin sota? Se kesti 1945-1975 ja siitä kerrotaan sivuilla 64-65.

Teos oli valaiseva, mutta samalla vain raapaisu todellisuudesta. Vaan eipä sataan sivuun niin paljon mahdukaan. On siis hyvä huomata, että sarjaan kuuluu muitakin vastaavia historiakartastoja, joiden avulla vaillinaiseksi jäävää kuvaa voi täydentää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: historia, Into Kustannus

Julkisuutta!

Julkaistu 22 huhtikuun, 2013| 1 kommentti

Novellikirjoittelun keskellä on oiva tilaisuus pitää pieni tauko ja paukauttaa henkseleitään ennen paluuta sorvin ääreen. Jo Oscar Wilde tiesi vinhan totuuden:

”The only thing worse than being talked about is not being talked about.”

Ketun peräviuhtimen ollessa tiukasti kainalossa lainaan lähialueen kissaa hännännosto-operaatioon, sillä viime aikoina on julkisuutta tullut useastakin lähteestä.

Ensiksi mainitsen kirjailijaesittelyni Osuuskumman sivuilla. Merkittävintä lienee se, että vaikka itse esittelyssä ei nimitystä käytetäkään, nimeni löytyy Kirjailijat-otsakkeen alta. Jostain sen on lähdettävä, ja ehkä joku toimittaja erehtyy kutsumaan minua tämän perusteella kirjailijaksi. Seuraavaksi vain pitää jallittaa joku toimittaja kirjoittamaan itsestäni.

Mistä puheenollen, minua haastateltiin Kosmoskynään viime vuoden raapaleprojektin johdosta. Edelleen odottelen, josko kotikuntani lehdykkä äkkäisi maagisen saavutukseni, mutta sitä vartoillessa hymyilen leveästi Kosmaria 1/2013 selaillessani. Tarja Sipiläinen kyseli kiinnostavia juttuja ja mailitse tehdyssä haastiksessa on parasta, ettei toimittaja pääse keskeyttämään pitkiä vastauksia.

Omalla tavallaan merkittävin huomio tuli Tähtivaeltajan kautta, kun itse Toni Jerrman arvosteli Osuuskumman julkaiseman steampunk-antologian Koneita ja korsetteja. Annetaan Tonin kertoa ihan omin sanoin:

”Kokoelman parhaasta novellista vastaa Shimo Suntila.”

Nythän on niin, että vaikken Jerrmanin kanssa kaikkien juttujen parhaimmuudesta olekaan aina samaa mieltä, vetää hänen ylisanansa aina huomion puoleensa. Tähtivaeltajan sarjispalstoilta olen bongannut monia kiinnostavia nimiä, jotka muutoin olisivat livahtaneet täysin huomiokynnyksen alta, ja huippuluokan kirjailijoita Tähtis on esitellyt enemmän kuin pystyisin luettelemaan. Joten jos Toni sanoo että olen paras, kumarran syvään ja panostan seuraavan steampunk-kokoelman novelliini kahta kauheammin. Tämmöinen palaute motivoi kummasti.

No niin, nyt on henkselit läpsytelty tältä erää. Takaisin oikukkaan novellin pariin. Scifistelkää toisianne.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjoittamisesta

Avainsanat: Kosmoskynä, Osuuskumma, steampunk, Tähtivaeltaja

Filk Away

Julkaistu 19 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Tällä hetkellä kaksi novellia on pahasti vaiheessa ja mielessä pyörii jo kaksi seuraavaa, joiden kimppuun pitäisi päästä. Ikävä kyllä sellaisella asenteella ei tule koskaan valmista ja noita alkukyhäelmiä minultakin löytyy jo toista kymmentä. Joten sen sijaan, että miettisin miten työn alla olevat tarinat saisi loppuun, päätin filkata sen vaikeudesta.

Klikatkaa musiikkivideo pyörimään taustamusiikiksi ja laulakaa mukana, lujaa!

Filk Away
”Walk Away” by Dropkick Murphys

So you say you found your thing
And you’re gonna be a writer
Gonna become an author
How simple it would be
But the short story went wrong
And your novel just fell apart
And you ain’t got the heart
to finish even a drabble

Yeah you found your thing
And you became a writer
You became an author
How simple it can be
Somewhere it all went wrong
And your flow just fell apart
And you ain’t got the heart
To finish the tale you started

The stories that you loved
The stories that you left behind
The endings you said you’re trying to find
Are they trying to find you?
[x2]

Somewhere it all went wrong
And your flow just fell apart
And you ain’t got the heart
To finish the tale you started
You walked out that door
To plot out one more new book
To satisfy your selfish muse
I think you might have forgotten

The stories that you loved
The stories that you left behind
The endings you said you’re trying to find
Are they trying to find you?
[x3]

Jätä kommentti

Kategoria(t): Filkki, Kirjoittamisesta

Avainsanat: Dropkick Murphys, filk, filkki

Routakoto 2 vuotta

Julkaistu 19 huhtikuun, 2013| 1 kommentti

Tänään WordPress kertoi, että kaksi vuotta sitten rekisteröin Routakodon, ensimmäisen blogini. Wheee! Aikaa blogin pitämiseen ja tekstien kirjoittamiseen on uponnut käsittämättömän monta tuntia, pian jo enemmän kuin aikanaan Star Wars Galaxiesin pelaamiseen. Silti se on ehdottomasti kannattanut.

Julkaistujen artikkelien määrä on 685 (tämän myötä 686). Tuosta luvusta liki 400 on raapaleita, liki 190 arvosteluita ja loput kaikkea muuta, lähinnä pitempiä novelleja ja omia hajamietteitäni. Suosituinta settiä on ollut Nyt vittu nukkumaan -arvostelu, enkä näe että tilanne tuosta koskaan muuttuisi, vaikka blogaisin vielä kymmenen vuotta. 33000 lukukertaa! Tänä päivänä pitäisi kai puhua viraalisuudesta, mutta ehkä sanon silti, että se levisi kuin kulovalkea. Tai zombievirus maailmanlopun alla. Pakko se on uskoa, että ajoittain osaan kirjoittaa niin että lukijaakin kiinnostaa.

Blogi on näin jälkikäteen ollut ehdottoman tarpeellinen omaa aikaansaamistani ajatellen. Ilman blogia, tai tarkemmin sanottuna blogin lukijoita, en varmastikaan olisi jaksanut paahtaa samalla tavalla tekstiä ulos. Kiitosh vaan teille kaikille!

Näin huhtikuun puoliväliin mennessä on käynyt selväksi, että täksi vuodeksi suunnitellut aikataulut ovat puhdasta fantasiaa. Raapaleita en ole julkaissut pitkään aikaan, koska ne vähätkin mitä olen saanut aikaiseksi, ovat menossa erääseen projektiin. Myöskään säännöllisiä arvosteluja en ole enää vääntänyt, koska huomasin niiden ja novellien kertakaikkiaan kilpailevan ajastani niin, että toinen dominoi ja toinen ottaa pataan. Nyt voisin taas vaihteeksi koittaa niiden rinnakkaiseloa, mutta jos ja kun tartun vakavissani romaanisuunnitelmaan, sen on saatava ykkösprioriteetti yli muiden kirjallisten pyrintöjen. Siispä sitä ennen on syytä hoitaa pois isot rästikasat faktaa ja fiktiota.

Siitä se kolmas vuosi lähtee. Suht samaa kamaa on luvassa jatkossakin, joten pysykää taajuudella.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjoittamisesta

Esikoinen kierroksella

Julkaistu 15 huhtikuun, 2013| 3 kommenttia

Ensin en meinannut blogata tästä aiheesta mitään, en edes tehdä Facebook-päivitystä. Sitten jäin miettimään, miksi en.

Olenko ujo mies, joka ei omista asioistaan huutele? Ehkä olenkin, mutta huutelen silti päivittäin. Enkö halua pahoittaa kenenkään kirjoittajatoverini mieltä paukuttelemalla olemattomia henkseleitäni? Ei, en halua, mutta ei siitäkään ollut lopulliseksi syyksi.

Enkö halua epäonnistua julkisesti? No en helvetissä.

Ja se on aina mahdollista, kun lähettää viilatun käsikirjoituksensa kustantajalle ja jää odottamaan tuolin reunalla keikkuen vastausta. Jopa todennäköistä. On itseasiassa valitettavan mahdollista, että raapalekokoelmaani tirpaistaan turpaan niin lujaa, että se palaa ajassa taaksepäin ja saan hylsyn jo viime vuonna. (Siinä olisi tarkemmin ajatellen yksi raapaleaihe lisää.)

Siitäkin huolimatta, että kaikella todennäköisyydellä joudun sitten aikanaan kertomaan, että pakit tuli, kerron nyt, että lähetin tänään Atenalle satasivuisen käsiksen, joka kulkee nimellä Hautakiven takana – Sata tarinaa oudoista maailmoista. Siellä se nyt kulkee, virallisella kustantajakierroksella, ensimmäinen loppuun saakka saatettu kirjaideani.

Jotakuta (esimerkiksi minua) saattaa kiinnostaa, miksi en koita saada kokoelmaa ulos Osuuskumman kautta, olenhan minä osakas ja sinänsä oikeutettu saamaan teokseni arvioitavaksi toimitusneuvostoon julkaisua silmällä pitäen. Suurin syy on, että jämähdän helposti kerran syntyneeseen ajatukseen. Kysäisin Osuuskumman kiinnostusta ennen kuin ryhdyin jäseneksi ja kuulin, että julkaisupolitiikka suosii jäseniä – kuten oikein onkin. Asetin siis tähtäimeni muualle. Nyt ei enää aivot suostu säätämään tähtäintä uudestaan ennen laukaisua.

Odotusajan minimoimiseksi olisi ehkä ollut viisasta lähettää käsikirjoitus samalla useampaan paikkaan, mutta eihän tämä ole parista kuusta kiinni. Katsotaan tilanne Atenan kanssa loppuun ja jos siellä ei tärppää, punniskelen muita vaihtoehtoja. Suurisuuntainen tavoitteeni on diskvalifioida itseni seuraavan vuoden Novasta olemalla oman teoksen julkaissut kirjailija.

Sitten vain odotellaan. Onnekseni en polta, voisi mennä ketjussa kartsa tai pari. Sen sijaan voisin lukaista parit novellit.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjoittamisesta

Avainsanat: käsikirjoitus

Die Hard

Julkaistu 15 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Die Hard – ensimmäinen vuosi
Tarina: Howard Chaykin
Kuvitus: Stephen Thompson
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-715-3

Olin juuri sopivassa iässä, kun John McClane ilmestyi valkokankaalle ja loihe lausuman kuuluisat sanansa ”Yippee ki-yay, motherfucker!” Siitä eteenpäinhän Die Hard -sarjan elokuvien taso on luisunut alamäkeä (viimeisintä en ole nähynyt), mutta legendaarista statusta on paha menettää sen kerran saatuaan. Siksipä kiinnostuin heti, kun kuulin Die Hard -sarjakuvan tulosta kotimaan lehtipisteisiin.

Pehmeäkantiseen alppariin on kerätty kaikki kahdeksan tähän mennessä ilmestynyttä lehteä, jotka muodostavat kaksi erillistä tarinaa. Kumpikin tapahtuu hamassa muinaisuudessa 1970-luvulla, kauan ennen kuin McClane kohtasi Hans Gruberin Nakatomi Plazassa, mikä on hyvä veto. Leffathan valottavat varsin hyvin tulevia tapahtumia, mutta historiaan voi upottaa vaikka minkälaisia kriisejä. Ensimmäinen seikkailu tapahtuu heinäkuun neljäs 1976, Yhdysvaltojen itsenäisyyden 200-vuotisjuhlien aikaan, toinen taas vuosi myöhemmin kesänä, jolloin New Yorkin poliisi metsästi kuumeisesti sarjamurhaajaa nimeltä Samin poika. Puitteissa ei siis ole pihtailtu.

Ikävä kyllä juonet eivät rokkaa läheskään niin lujaa, kuin Die Hard -teemaisuus antaisi toivoa. Ensimmäinen on aika suoraviivainen ryöstö, jonka aikana McClane piileskelee hetken komerossa, minkä jälkeen pyssyt paukkaavat ja konnat ketoontuvat. Toisessa tarinassa hän päätyy ryömimään ilmastointiputkistossa pari tuntia yksittäisen luuserikriminaalin perässä ja törmää sen jälkeen koplaan, joka on pimentänyt koko New Yorkin. Koko New Yorkin! Siitäkään ei saada irti kuin pari laukausta ja homma on paketissa. Jos samat kuviot olisi esitetty Hämähäkkimiehessä ja syypäinä olisivat heiluneet Tohtori Mustekala ja Elektro, en mussuttaisi lainkaan, mutta John McClanen suurelliseen maineeseen tottuneelle tapahtumat olivat turhan vähäeleisiä.

Teknisesti juonet etenivät riittävän selvästi, mutta kerronta rassasi pahasti. Välillä tekstilaatikoissa kulki kertojan selostus, välillä McClanen mietteet, ja niiden rinnalla dialogi puhekuplissa. Kukin saattoi jatkua ruudusta toiseen useamman ruudun matkalta, jolloin koko ajan piti vilkuilla taaksepäin, mitä edellisessä pätkälauseessa oikeastaan sanottiin, tai lukea yksi kerrontalinja ensin loppuun ja sitten palata lukemaan seuraavaa. Tämä ei ollut mikään satunnainen tehokeino vaan valittu tapa kertoa tarinaa. Itseäni se alkoi nyppiä loppua kohti aina vain enemmän.

Kuvituksessa pisti silmään päähenkilön naama. Katsokaas, Bruce Willis on John McClane ja John McClane on Bruce Willis, erottamattomasti. Han Soloon riittää pitkälti valkoinen paita ja liivit, kasvojen ei tarvitse muistuttaa yksi yhteen Harrison Fordia. Mutta Die Hardin tapauksessa kyseessä on juurikin tietty pärstä. Joka kerta, kun minun taiteellisesti harjaantumaton silmänikin havaitsi selvää Willisin puutetta McClanen piirteissä, nyrpistin nenääni. Vielä päivän jälkeenkin se on edelleen ihan aaltopahvilla.

Die Hard – ensimmäinen vuosi on mukava kuriositeetti, mutta odotuksia on syytä laskea ensimmäisen Die Hard -elokuvan kutkuttelemistä sfääreistä, ettei pettymys iske.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Bruce Willis, Die Hard, Egmont, Howard Chaykin, Stephen Thompson

Haamukirja

Julkaistu 14 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Haamukirja – Antikvariaattitarinoita 3
Harri Haarikko, Boris Hurtta, Juha Salminen, Pietari Virtanen
Toimittanut Harri Haarikko
Wanhain herrain huone 240, 2013
ISBN: 978-952-999922-6-3

Antikvariaatti Uusi katakombi on jo vuosia toiminut Rauhankadun päässä ja myynyt kirjoja kohtuuhintaan tai kallimmalla satunnaisille asiakkaille. Todelliset aarteet piilotetaan huolellisesti ylähyllyille, takahuoneen varastoon tai kirjarivien taakse, mikä on toki luonnollista. Kun kolme kirjankerääjää pyörittää käytettyjen kirjojen kauppaa, voi luopuminen olla vaikeaa, edes rahaa vastaan. Tästä johtuen en itsekään ole koskaan sen vakavimmin harkinnut alalle ryhtyväni.

Herrat Torkkeli, Forss ja Ylissali ovat monissa liemissä kiehuneet ja imeneet itsensä aimo määrän kokemusta bibliofiiliseltä alalta. Vaan erehtymättömiä eivät hekään ole. Harkinnan pettäminen liittyy yleensä liian hyvältä kuulostavaan kaappausmahdollisuuteen, tai naiseen. Joskus molempiin. Ylissalin säntillinen taustatyö valottaa monen harvinaisuuden taustoja ja pelastaisi monelta pulalta, jos malttia löytyisi, mutta harvoinpa kirjojen kanssa löytyy.

Haamukirja on järjestykseltään kolmas Wanhain herrain huoneen antikvaarisia tarinoita sisältävä kokoelma. Herrat ovat antaneet auliisti luonteenpiirteitään ja yksityiskohtiaan fiktiivisten bibliomaanien käyttöön, mikä antaa kerronnalle oman säväyksensä, sikäli mikäli herroja on joskus tavannut. Tarinoihin on helppo upota, jos edes jollain tasolla osaa empatiseerata keräilyvietin pauloissa riutuvia ihmispoloja. Jos itsekin ostaa niteitä enemmän kuin mitä säilytystila antaa myöten, tuottaa Haamukirjan lukeminen jo hieman myötätuskaa. Toisaalta, ei saunakaan mahdoton paikka kirjapinoille ole. Kunhan ei lämmittämään ryhdy.

Kirjan kertomuksissa eletään jo lopun aikoja. Vanhan kartanon huutokaupasta löytyy ennestään tuntematon versio Jörö-Jukasta, Heimo Männyn teatterin paperit piilottelevat kenties Mika Waltarin unohdettua näytelmää ja insinööri Asko Susi elää attentaatin pelossa. Kun herrat antikvariaatinpitäjät kohtaavat varsin konkreettisen pommiuhan ja kirjatorin myyntikään ei lyö leiville, tulee aika pohtia lapun laittamista luukulle. Vaan mitä tehdä kaikille liikkeen omistamille kirjoille? Kirjojen keräilyssä kaikki keinot murhaan saakka ovat sallittuja, ja vaikkei niin pitkälle mentäisikään, tarjouskilpailu suljetuin kuorin käy jännittäväksi.

Kirjoittajina on mukana neljä herraa, mutta tavan mukaan yksittäiset novellit julkaistaan nimettöminä. Tarinat ovat kutkuttavia, mysteerit kiehtovia ihmisen periluonne kovin raadollinen. Siksi nautin tästäkin kokoelmasta niin paljon.

Mainittakoon, että tätä helmeä ei Kirjavälitykselle tarjota eikä Suomalaisesta kirjakaupasta saa. Kukin metsästäköön oman kappaleensa muilla keinoin, kuten bibliofiilin kuuluukin. Vaikka eihän Haamukirja vaikea ole, kun asiakseen ottaa. Tarpeen vaatiessa ja muun pettäessä minäkin voin toimia bulvaanina.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Kirja

Avainsanat: antikvariaatti, bibliofiili, Wanhain Herrain Huone, WHH

Konttorikanat – Elämää kopissa

Julkaistu 9 huhtikuun, 2013| Jätä kommentti

Konttorikanat – Elämää kopissa
Doug Savage
Suomennos: Anu Partanen
Gummerus, 2012
ISBN: 978-951-20-8776-1

Istutko päivisin pöydän takana, tuijotat hohtavaa ruutua ja mietit suurimman osan aikaa ”miksi hemmetissä minä tätä teen?” Jos apatiasi estää sinua vastaamasta kyllä, Konttorikanat on juuri sopivaa luettavaa.

Douglas Savage on piirustellut post it -lapuille tuherrettuja kanoja nettiin jo vuodesta 2005 otsikolla Savage Chickens. Nyt tuosta massiivisesta tuotannosta on kerätty pieni valikoima kirjaksi asti. Miksikö ostaa rahalla jotain, minkä saa netistä maksutta? Koska silmät ryytyvät monitorin hehkuun aivan riittävästi jo töissä. Kirja on verkkokalvoja miellyttävä vaihtoehto, ja sivujen selaaminen aiheuttaa vähemmän jännetupin tulehdusta kuin jatkuva kliksuttelu.

Alkuosa Konttorikanoista on sarjakuvaa, joka kalastelee hieman samoilla vesillä kuin vaikkapa Dilbert, mutta tuntuu raikkaalta kuivakkaan lohduttomuutensa kanssa. Elämä on turhaa, ja sitten sitä kuolee. Välissä istutaan päivät paikassa, jossa ei oikeastaan edes haluaisi olla.

Loppuosan muodostaa kokoelma ajankulua, kuten labyrintit, origamit, yhdistä pisteet -tehtävät ja telepatiatesti työtovereidesi salattujen kykyjen havaitsemiseksi. Sisältää myös vapaudu työpaikasta -kortin sekä kokoa itse oma sarjakuvasi -osuuden.

Jos huomaat apatiasi taittuvan edes hieman Konttorikanojen lukemisen myötä, jätä se pyörimään kahvihuoneeseen muutamaksi päiväksi ja vie se sitten taas pois. Tarkkaile, vähentyykö myös työtovereidesi apatia. Alkaako ilmoitustauluille ilmestymään post it -lapuille tuherreltuja viisauksia? Jos ei, tuhertele itse.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Doug Savage, Gummerus, Savage Chickens, työelämä