Ready Player One
Ernest Cline
Suomennos: J. Pekka Mäkelä
Gummerus, 2012
ISBN: 978-951-20-8840-9
Sanon heti kärkeen, että Ready Player One on minusta aivan loistava kirja. Ymmärrän ne syyt, miksi tämä ei välttämättä kaikkiin uppoa, mutta minä olin selvästi kohdeyleisöä ja kohdeyleisöön kirja kolisee kuin Optimus Prime täynnä peltiämpäreitä.
Ensimmäiset sata sivua ei vielä vienyt mennessään. Ernest Cline pyrki taustoittamaan kirjan maailmaa ja juonta, mutta puutumisen myötä mieleeni hiipi epäilys, onko koko kirja vain kasaripopuläärikulttuurin detaljeilla briljeerausta. Olihan se. Mutta kun juoni lähti liikkeelle, peli- ja elokuvareferenssit alkoivat tukea kerrontaa ja tapahtumia. Sen jälkeen mikään määrä ei olisi ollut liikaa.
Maailma on muuttunut paljon 2040-luvulla saavuttaessa. Iso osa ihmiskuntaa kuluttaa aikaansa virtuaalimaailmassa nimeltä OASIS, jonka James Halliday julkaisi 2012. Siellä lapset voivat käydä koulua, vanhemmat työskennellä ja firmat tarjota teknistä tukea, kaikki tämä kotisohvalta käsin. Tai romukasan alle hautautuneesta pakusta, kuten päähenkilömme Parzivalin kohdalla. Maailma ympärillä on monelle kuolemaa kohti kituuttava helvetinkolo. Köyhien määrä on räjähtänyt, kuten toistensa päälle pinotuista asuntoparakeista koostuvat slummitkin eikä ympäristölläkään potki lujaa. Parzival elää yhdessä tällaisessa pinossa.
Viimeiset vuodet OASISissa on ollut käynnissä peli, maailmanhistorian suurin aarteenmetsästys. Ennen kuolemaansa Halliday kätki tuhansia maailmoja käsittävään virtuaalimaailmaansa kolme avainta, kolme porttia ja niiden taakse yllätysmunan. Kuka ikinä munan löytääkään, perii Hallidayn koko jälkeensäjättämän omaisuuden. Halliday kertoi kaiken videoviestissä, joka oli ammuttu täyteen hänen intohimonsa kohteita, nuoruutensa vanhoja elokuvia, kirjoja, pelejä, musiikkia, populäärikulttuuria. Nyt yli 50 vuotta myöhemmin munanmetsästäjät, munastajat, opettelevat satoja elokuvia ulkoa repliikki repliikiltä yrittäessään saada tolkkua vihjeisiin ja löytääkseen ensimmäisen avaimen. Viidessä vuodessa ainutkaan munastaja ei ole päässyt puusta pitkään.
En todellakaan väitä olevani minkäänsortin asiantuntija, mitä tulee 80-luvun kaikkiin hulppeisiin ilmiöihin, mutta oman osani tuon ajan kulttuurituotannosta on tullut tutuksi. Vuonna -85 pelasin Spectrum ZX:llä Sabre Wolfia, Commodore 64:llä Pyjamaramaa, luin Hulkia ja Arthur C. Clarkea, kuuntelin Dingoa ja Bon Jovia. Siinä epäilemättä tärkein syy, miksi Ready Player One iski lopulta niin lujaa. En varmastikaan bongannut kaikkia Clinen käyttämiä viitteitä, mutta kuitenkin riittävästi kiskomaan minut kaljuineen kaikkineen hurmaavalle nostalgiatripille.
Mainittakoon, että oman kokemuksen puute tärkeiksi nousevista peleistä tai elokuvista ei haittaa nautittavuutta lainkaan, kunhan rakkautta aiheeseen löytyy. Itse en ole pelannut varmaan ainuttakaan kirjan kannalta olennaista peliä Pac-Mania lukuunottamatta eikä se hidastanut menoa tai maailmaan uppoutumista.
Aivan kuten Highlanderissa, voittajia voi olla vain yksi. Parzivalilla on ystävällismielisinä kilpailijoinaan paras ystävänsä Aech ja legendaarinen munastaja Art3mis, jotka kisaavat keskinäisen kunnioituksen vallitessa. He ovat ehkä vastustajia, mutteivat vihollisia. Se kunnia lankeaa monikansalliselle korporaatiolle nimeltä IOI, jonka munastusdivisioonan pomo ei kaihda edes raakoja rikoksia, vaikkapa massamurhaa, voiton saavuttaakseen. Esimerkki ei ole keksitty.
Oletan tämän arvostelun lukijoiden pääjoukon muodostuvan yhden tahi toisen sortin nörteistä. Kelatkaapa taaksepäin, teinivuosiinne. Onnekkaimmilla meistä oli samanhenkisiä kavereita, ja eikö se ollutkin hienoa? Joku, jonka kanssa keskustella ja väitellä milloin minkäkin leffan tai kirjan pienistä mutta ah niin tärkeistä detaljeista. Ja kaikki ne huimat seikkailut, joihin sankarit joutuivat. Kukapa ei haaveissaan seikkaillut heidän laillaan, käyneet väsymätöntä taistoa ylivoimaista vihollista vastaan koko maailman puolesta, ja tavoitelleet siinä samalla romanttista rakkautta. Ready Player One soittaa kaikkia noita kieliä ja kertoo yhdestä nörtistä, joka tekee sen kaiken, ja hänen siivellään me lukijat palaamme työurien ja arkipäivän hautaamille juurillemme.
Käännöksestä pitää antaa ihan erikseen propsit J. Pekka Mäkelälle. Tällaista viitteiden määrän kanssa mässäilevää romaania ei käännetä onnistuneesti ilman laajaa kulttuurituntemusta ja epäilemättä poskettoman suurta tutkimustyötä, jotta jokainen lainattu termi ja repliikki menee oikein. Uskon vahvasti, että laadukkaalla käännöksellä on tekemistä sen kanssa, että Ready Player One on päässyt Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalle.
Ready Player One on superviihdyttävä kirja, joistakin pikkupuutteistaan huolimatta. Siksi suosittelen sitä kaikille elämäntapanörteille, etenkin jos 1980-luku kuuluu niihin muistojen kultaamiin vuosiin, joiden pariin palatessa olo on aina kuin kotiin olisi tullut. Kirjan jälkeen tuntuu siltä kuin olisi henkilökohtaisesti päässyt vetämään nekkuun Xuria ja koko Ko-dan-armadaa.
Routakoto 